Laskujen perintä on tärkeä osa yritysten taloudenhallintaa ja sujuvaa laskutusprosessia. Keskitymme tässä artikkelissa maksumuistutuksen rooliin osana koko prosessia, ja kerromme muun muassa, kenen toimesta ja milloin maksumuistutus lähetetään, sekä kuinka koko laskun perintä yksityishenkilöltä ja yritykseltä etenee.
Ennen maksumuistutuksen lähettämistä
Laskutusprosessi alkaa laskun laatimisella ja lähettämisellä velalliselle. Laskussa ilmoitetaan eräpäivä, maksutiedot ja velan määrä.
Velkoja kirjaa laskuun tietyn eräpäivän, jolloin lasku tulisi maksaa. Mikäli velallinen ei maksa velkaa eräpäivään mennessä, velkojan tulisi lähettää maksumuistutus, jossa:
- pyydetään velan maksamista
- annetaan lisäaikaa laskun suorittamiseen ja
- mahdollisuus maksusuunnitelman laatimiseen
Mikä on maksumuistutus eli maksuhuomautus?
Maksumuistutus eli maksuhuomautus on kirjallinen ilmoitus, jonka velkoja tai perintätoimisto lähettää velalliselle erääntyneestä maksamattomasta velasta. Siinä ilmoitetaan erääntyneen laskun tilanne, ja pyydetään velan maksamista sekä annetaan lisäaikaa maksulle ilman välittömiä seurauksia.
Maksumuistutusta voidaan pitää jo osana vapaaehtoista perintää, sillä maksuhuomautusta lähetettäessä on huomioitava perintälaissa määritellyt perintätoimien aikarajat sekä perintäkulujen enimmäismäärät. Maksumuistutuksella pyritään kannustamaan velallista laskun suorittamiseen vielä alkuperäisen eräpäivän jälkeenkin, ennen mahdollisia oikeudellisia toimenpiteitä.
Maksumuistutus kuluttajalle
Ensimmäinen maksumuistutus kuluttajalle voi olla myyjän tai perintätoimiston lähettämä.
- Perintätoimiston toimittama maksuhuomautus yksityishenkilölle on usein todettu tehokkaaksi tavaksi kannustaa laskun maksamiseen.
- Perintätoimisto laskee mukaan heti viivästyskorot.
- Esimerkiksi Perintä247 tarjoaa maksuhuomautuspalvelun asiakkailleen maksuttomana. Toimeksiantajalle ei synny tästä kustannuksia.
Milloin maksumuistutus lähetetään?
Maksumuistutus lähetetään kuluttajalle 14 päivää eräpäivän jälkeen.
Tee toimeksianto maksumuistutuksesta ja perinnästä
Maksumuistutus vuokralaiselle
Maksumuistutuksen lähettäminen vuokralaiselle tulee eteen tilanteissa, joissa vuokralainen on jäänyt jälkeen vuokranmaksussa.
Kun vuokran eräpäivä on mennyt ja vuokralainen ei ole maksanut vuokraa ajoissa, vuokranantaja antaa yleensä vuokralaiselle vähintään muutaman päivän aikaa suorittaa maksu tai ottaa yhteyttä vuokranantajaan keskustellakseen tilanteesta.
Mikäli vuokralainen ei maksa vuokraa eikä ota yhteyttä, voi vuokranantaja tai perintätoimisto laatia maksumuistutuksen. Maksuhuomautuksessa ilmoitetaan selkeästi:
- erääntynyt vuokra
- eräpäivä
- maksutiedot ja
- mahdolliset lisäkustannukset
Vuokralainen ei maksa vuokria? Tee vuokratoimeksianto
Maksuhuomautus annetaan kirjallisesti
Maksumuistutus lähetetään vuokralaiselle tai velkaa olevalle yksityishenkilölle kirjallisesti, joko sähköpostilla tai postitse. Maksumuistutuksen tulee sisältää selkeät ohjeet siitä, miten vuokran tai laskun voi suorittaa, ja miten prosessi etenee, jos erääntynyttä velkaa ei makseta eräpäivään mennessä.
Maksumuistutukseen määritelty eräpäivä on yleensä 7-14 päivää maksuhuomautuksen vastaanottamisesta.
Maksumuistutuksen lähettäminen on tärkeä vaihe vuokran tai muun velan perinnässä, sillä se antaa velalliselle mahdollisuuden korjata tilanne ennen suurempia perintätoimia.
Velallisella on mahdollisuus reagoida maksuhuomautukseen joko pyytämällä lisäaikaa, sopimalla maksusuunnitelman tai osoittamalla, että vuokra tai lasku on maksettu.
Maksusuunnitelma saatavien kotiuttamiseksi
Velkoja voi esimerkiksi maksumuistutuksen (tai maksuvaatimuksen) yhteydessä tarjota velalliselle mahdollisuutta sopia maksusuunnitelmasta, joka mahdollistaa velan maksamisen osissa. Maksusuunnitelma on molemmille osapuolille kannattava järjestely, mikäli velallisella ei ole varaa maksaa laskua kerralla.
Maksumuistutus yritykselle
Toukokuussa vuonna 2022 astui voimaan uusi perintälaki, joka toi muutoksia yrityspuolen perintään. Laissa määriteltiin muun muassa perintätoimien aikarajat sekä perintäkulujen enimmäismäärät. Molemmat on huomioitava jo maksumuistutusta lähetettäessä.
Milloin maksumuistutus yritykselle lähetetään?
Maksumuistutus on mahdollista lähettää yritykselle, kun laskun eräpäivästä on kulunut 10 päivää. Maksumuistutuksella saa vaatia lain mukaan enimmäiskulun 12 € (maksuaika 10 päivää).
Aiheeton maksumuistutus
Joissakin tilanteissa maksumuistutus voi olla aiheeton. Aiheeton maksumuistutus on kyseessä esimerkiksi silloin, kun:
- Velka on virheellinen. Jos velkoja on lähettänyt maksumuistutuksen virheellisen velan perusteella, voidaan maksuhuomautus katsoa aiheettomaksi.
- Lasku on maksettu. Mikäli velallinen on jo suorittanut laskun ennen maksumuistutuksen saamista, mutta velkoja ei ole päivittänyt tietojaan, on kyseessä aiheeton maksumuistutus.
- Tiedot ovat puutteelliset. Jos maksumuistutus ei sisällä tarvittavia tietoja, kuten selkeää eräpäivää tai maksutietoja, on maksumuistutus aiheeton, ja siitä kannattaa huomauttaa velkojalle.
- Maksusuunnitelma on tehty. Jos velallinen on sopinut maksusuunnitelmasta velkojan kanssa ennen maksumuistutuksen saamista, noudattaa suunnitelmaa, mutta saa silti maksumuistutuksen, on huomautus aiheeton.
Aiheellisen maksumuistutuksen laiminlyönti ja laskun maksamatta jättäminen johtaa perintätoimien edistämiseen.
Laskun perintä yksityishenkilöltä maksumuistutuksen jälkeen
Ensimmäistä maksumuistutusta seuraa usein toinen maksumuistutus. Mikäli velallinen ei osoita halua maksaa laskua, on aika lähettää maksuvaatimus.
Vapaaehtoiseen perintään kuuluvan maksuvaatimuksen yhteydessä, annetaan varoitus maksamatta jäävien laskujen seurauksesta eli oikeudellisesta perinnästä.
Vapaaehtoinen perintä
- Maksumuistutus. Kun ensimmäinen maksumuistutus saapuu, on velallisella mahdollisuus maksaa lasku ilman suurempia seuraamuksia tai sopia maksusuunnitelmasta.
- Maksuvaatimus. Yleensä tässä vaiheessa on viimeistään mukana perintätoimisto, jotta perintälaki toteutuu velkojan ja velallisen kannalta. Perintätoimisto lähettää velalliselle maksuvaatimuksen, jossa pyydetään velan maksamista tiettynä päivämääränä. Lisäksi käytössä ovat puhelin-, tekstiviesti ja sähköpostiperintä, joita käytetään niin yritys- kuin kuluttajaperinnässä.
- Toinen maksuvaatimus. Toisen maksuvaatimuksen voi lähettää 14 päivän kuluttua ensimmäisestä maksuvaatimuksesta (kun ensimmäisen maksuvaatimuksen 14 päivän maksuehto on kulunut umpeen).
- Maksusuunnitelma on edelleen mahdollinen. Velallinen voi kääntyä vielä perintätoimiston puoleen, joka yrittää sopia maksusuunnitelmasta velallisen kanssa.
- Varoitus oikeudellisesta perinnästä. Mikäli vapaaehtoisesta perinnästä ei saada suoritusta, ilmoitetaan mahdollisista aikeista siirtyä oikeudelliseen perintään.
Lue lisää: Näin maksuhäiriömerkintä syntyy
Laskun oikeudellinen perintä yksityishenkilöltä
Kun perintätoimisto on mukana prosessissa, tarkastaa se yksityishenkilön luottotiedot ja antaa suosituksen jatkotoimenpiteistä tapauskohtaisesti, velallisen luottotietojen ja maksukyvyn arvioinnin perusteella.
Vaihtoehtoina ovat oikeudellinen perintä tai jälkiperintä.
Päämiehen tulee valtuuttaa valtakirjalla perintätoimisto toimimaan prosessissa asiamiehenään sekä hyväksyä oikeudellisen perinnän kustannukset.
Kustannukset sisältävät muun muassa:
- haastehakemuksen laadinnan
- ulosottoon viennin ja
- mahdolliset ulosoton uusimiset saatavan vanhentumisen katkaisemiseksi
Ulosotto tulee uusia vähintään 5 vuoden välein. Ulosottokelpoisuus on 15 vuotta.
Paljonko perintä maksaa? – hinnasto
Mitä tarkoittaa jälkiperintä?
Jälkiperintä on perintätoimiston kanssa sovittu toimeksianto, jossa se seuraa velallisen tilannetta, ja jatkaa laskun perintää vapaaehtoisen perinnän toimenpitein. Perintätoimisto huolehtii samalla saatavan vanhentumisen katkaisusta, jotta lasku pysyy perintäkelpoisena. Vapaaehtoisessa perinnässä velan vanhentuminen tulee katkaista 3 vuoden välein kirjallisesti.
Mikäli velallisen maksukyky muuttuu positiivisempaan suuntaan, on perintätoimistolla myös mahdollisuus aloittaa asiassa oikeudellinen perintä.
Laskun oikeudellinen perintä yritykseltä
Mikäli lasku jää maksamatta maksuhuomautuksesta huolimatta, voidaan yritykselle lähettää maksuvaatimus. Laskun jäädessä edelleen maksamatta, lähestytään velallista seuraavaksi tratan eli julkisoikeudellisen maksukehotuksen kanssa. Tratta voidaan lähettää 10 päivää maksuvaatimuksen lähettämisestä.
Lue lisää: Vältä protestilista ja tratta – kuinka huolehtia maksukyvystä
Vapaaehtoista perintää seuraavat jatkotoimenpiteet etenevät tapauskohtaisesti, sillä jokainen perintäasia on erilainen.
- Haastehakemus. Perintätoimisto laatii haastehakemuksen, kun päämies on valtuuttanut perintätoimiston toimimaan asiamiehenään, ja toimittaa hakemuksen käräjäoikeuteen. Haastehakemuksen voi laatia myös päämies itse, tällöin asia ei voi olla vireillä perintätoimistossa samanaikaisesti.
- Käräjäoikeus. Velkoja voi hakea käräjäoikeudesta maksutuomiota (perintätoimiston avustuksella). Tuomioistuin antaa virallisen päätöksen velan määrästä ja velvoittaa velallisen maksamaan sen. Keskimääräinen käräjäoikeuden käsittelyaika on 3-6 kk, jonka jälkeen asia ratkaistaan yksipuolisella tuomiolla.
- Ulosotto. Ulosottohakemuksen jälkeen, voi ulosottoviranomainen ottaa käyttöön erilaisia toimenpiteitä, kuten palkan ulosmittauksen tai omaisuuden takavarikoinnin, velan perimiseksi.
Lue lisää: Kuinka ulosottoon edetään ja mitä sen jälkeen?
Maksumuistutus toimii perintäprosessin alkuvaiheessa tietynlaisena tienristeyksenä. Se muistuttaa velallista erääntyneestä maksusta, ja antaa lisäaikaa maksamiseen ennen vakavampien toimenpiteiden aloittamista. Maksumuistutuksen jälkeen vaihtoehtoina on joko suorittaa lasku, sopia maksusuunnitelmasta tai siirtyminen perintätoimissa eteenpäin.
Perintätoimiston apu tuo asiantuntemusta ja kokemusta perintäprosessiin, auttaen velkojaa noudattamaan lakia ja varmistamaan, että perintä etenee tehokkaasti sekä oikeudenmukaisesti, molempien osapuolten oikeudet huomioiden.
Artikkelin on julkaissut Oy Aurum Contactor Ltd:n tarjoama Perintä247 -palvelu, joka tarjoaa tukea ja asiantuntijuutta saatavien kotiuttamisessa mm. maksuhuomautusten sekä perintätoimeksiantojen keinoin. Palvelemme sinua 24/7. Kuulumme kotimaisen Moment Ventures -konsernin Yritys247-perheeseen, joka tarjoaa yrittäjien arkea helpottavia palveluita.