Yrityssaneeraus tarkoittaa yrityksen liiketoiminnan uudelleenjärjestelyä sen tehokkuuden ja kannattavuuden lisäämiseksi. Kyseessä on lakisääteinen menettely, jossa velkaantunutta, mutta elinkelpoista yritystä pyritään tervehdyttämään, jotta sen toimintaedellytykset saadaan järjestelyiden avulla palautetuksi. Lue artikkelista lisää yrityssaneerauksesta, ja vinkit ylivelkaantumisen välttämiseksi.
Mitä yrityssaneerauksella tavoitellaan?
Yrityssaneerauksen tavoitteena on muokata yritystoiminta tehokkaaksi, ja huolehtia siitä, että velkojat saavat sovitun maksuohjelman mukaisesti saatavansa. Kun saneerausmenettely on suoritettu onnistuneesti, pystyy yritys jatkamaan liiketoimintaansa normaalisti.
Syyt, joiden vuoksi saneerausmenettelyyn hakeudutaan
Yrityssaneeraukseen hakeutumiseen on monesti useita eri syitä, joiden vuoksi velat ovat kasaantuneet.
- Myynti on heikentynyt.
- Tulos on huonontunut.
- Yritys ei ole enää kilpailukykyinen.
- Alalle on tullut uusia kilpailijoita.
- Heikko talousseuranta.
- Kassaennusteiden puuttuminen.
- Velkojen laiminlyönti.
Kun ongelmakohtiin puututaan ajoissa, ehkäisee se monesti tulevat maksuongelmat.
Ulkopuolinen asiantuntija avuksi maksuvaikeuksien ilmaantuessa
Taloudelliset vaikeudet saattavat hiipiä yritykseen, muuttuen ajoittaisista maksuongelmista ylivelkaantuneisuudeksi.
Taustalla olevat syyt ovat usein monisyiset, ja oikeiden keinojen löytäminen yrityksen tervehdyttämiseksi voi olla aikaa vievä ja vaikea prosessi, joka vaatii usein ulkopuolisen apua. Se, että tiettyihin ongelmiin ei puututa etukäteen tai yksinkertaisesti toivotaan, että ne korjaantuvat itsestään, on paras tapa ohjata yritys toivottomaan tilanteeseen.
Kun edessä on vaikeita päätöksiä, on asianmukainen tuki tärkeää. Ulkopuolinen asiantuntija kannattaa ottaa mukaan hyvissä ajoin. Monesti ulkopuolinen ammattilainen pystyy arvioimaan objektiivisesti yrityksen tarpeet, ja ehdottaa oikeat korjaustoimenpiteet.
👉 Lue talouspalveluiden ammattilaisen vinkit yritystoiminnan vaikeita aikoja koskien. Vältä protestilista ja tratta – kuinka huolehtia yrityksen maksukyvystä?
Velkojen lisäksi toimintamalli on hyvä päivittää
Kun yritys on ylivelkaantunut, on selvää, että yrityksellä on käytäntöjä ja toimintamalleja, joissa on parannettavaa. Yrityssaneeraus onkin parhaimmillaan prosessi, jossa velat suoritetaan maksuohjelman mukaisesti, mutta myös vanhat toimintatavat haastetaan kokonaisvaltaisesti.
Velkojen maksusuunnitelman tueksi on hyvä pohtia miettimään tulevaa tekemistä. Mitä karsitaan, ja mihin panostetaan? Mitkä ovat ne toimintatavat ja palvelumallit, joilla yrityksen kassavirta pysyy terveenä?
- Millä keinoin myynnin kasvattaminen on mahdollista, ja mitkä kustannukset nousevat kasvun mukana?
- Onko hinnankorotus mahdollinen, ja kuinka korotus vaikuttaa kysyntään?
- Mitkä lainat on yhdisteltävissä tai korot neuvoteltavissa?
- Millaista ennakointia ja suunnitelmallisuutta tarvitaan, jotta mahdolliset hiipivät vaikeudet huomataan ajoissa?
- Onko kassavirran ennustaminen, seuranta ja tietojen ylläpitäminen osana toimintatapoja?
- Millaista muuta ennakointia ja suunnitelmallisuutta tarvitaan, jotta mahdolliset vaikeudet huomataan ajoissa?
- Vaativatko alihankintahinnat tai maksuehdot neuvottelua?
- Onko yritykselläsi kiinteitä kustannuksia, joita karsia tai pienentää?
- Onko palvelu- tai tuotevalikoimasi ajankohtainen? Karsimalla pääset keskittymään kannattavan palvelu- tai tuotevalikoiman kehittämiseen sekä asiakassegmentteihin.
Mikäli yrityksellä on useita lainoja, velkojen yhdistäminen auttaa sinua saamaan talouden paremmin tasapainoon. Voit tehdä järkeviä päätöksiä muuntamalla nämä lainat yhdeksi lainaksi, jonka takaisinmaksuaikataulu on päivitetty vastaamaan olemassa olevia ja ennakoituja kassavirtoja.
Yrityssaneerausmenettelyssä tervehdyttävät toimenpiteet voivat tarkoittaa jopa myymälä- tai toimistoverkoston alasajoa. Monesti auttaa pelkästään tiettyjen prosessien tehostaminen sekä hinnoittelun tarkistaminen.
Miten yrityssaneeraukseen haetaan?
Tuomioistuin vahvistaa saneerausohjelman, jolla määrätään velallisen toimintaa, varallisuutta, ja velkoja koskevista toimenpiteistä. Tuomiopiirit eroavat jonkin verran normaaleista tuomiopiireistä, sillä yrityssaneerauksia ei käsitellä kaikissa käräjäoikeuksissa.
Kun käräjäoikeudelle on tehty hakemus, tekee tuomioistuin arvioinnin saneerausmenettelyn edellytyksiä ja mahdollisia esteitä koskien. Mikäli saneerausmenettely vahvistetaan aloitettavaksi, määrää oikeus selvittäjän, joka tulee valvomaan velallisen toimintaa sekä saneerausohjelman laatimista.
Kyseinen tehtävä on voimassa siihen asti, kunnes saneerausmenettely päättyy tai tarpeen vaatiessa sen jälkeenkin.
Selvittäjän toimenkuvana on perehtyä yrityksen liiketoimintaan kokonaisuudessaan, ja muodostaa kuva yrityksen nykytilasta sekä toimenpiteistä, joilla yrityksen talous saadaan tervehdytettyä. Selvityksen alaisia asioita ovat muun muassa velkaantumisen syyt, yrityksen rakenne sekä liiketoiminnalliset tekijät.
Selvittäjänä saa toimia yrityssaneerauslain mukaan riippumaton henkilö, joka omaa riittävän kokemuksen hoitaa kyseistä tehtävää, usein kyseessä on asianajaja.
Käräjäoikeuden vahvistamaa saneerausohjelmaa on kyettävä noudattamaan, joten varsinainen näyttö yrityksen tervehdyttämisestä annetaan vasta käytännössä.
Kuka on oikeutettu yrityssaneeraukseen?
Saneerausmenettelyyn voi hakeutua kaikki yritystoimintaa harjoittavat, riippumatta yrityksen koosta tai toiminnasta. Yrityssaneerauksen kohteena voi olla yksityinen elinkeinonharjoittaja, yhtiö (avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö, osakeyhtiö, asunto-osakeyhtiö), osuuskunta tai muu taloudellista toimintaa harjoittava yritys.
Yksityinen henkilö ei voi hakea yrityssaneeraukseen. Kun kyseessä on henkilökohtainen velkaantuminen, puhutaan yksityishenkilön velkajärjestelystä.
Realistiset näkemykset ja tavoitteet ovat yrityksen elinehto
Yrittäjän miettiessä vaihtoehtoja konkurssin ja velkasaneerauksen välillä, kannattaa luottaa omien uskomusten sijaan asiantuntevan ulkopuolisen tahon lukuihin ja ennusteisiin liiketoimintaa koskien.
Yrityssaneeraus ei suoranaisesti ole vaihtoehto konkurssille, sillä saneerausmenettelyyn pääsevät vain yritykset, joilla on todistetusti mahdollisuuksia saada taloutensa kuntoon.
Yrityssaneerauksen toimenpiteet voivat tuoda myös lisää kuluja tullessaan. Tärkeää onkin laskea, pystytäänkö mahdolliset lisäkulut kattamaan eli ovatko toimenpiteet realistisia.
Saneerausmenettelyyn pääseminen ei itsessään ratkaise yrittäjän ongelmia, sillä varsinainen työ tehdään vasta kun saneerausohjelma on vahvistettu. Tarkoitus on saada yrityksen kassavirta terveeksi, ja se vaatii paljon muutoksia sekä töitä.
Vinkit ylivelkaantumisen välttämiseksi
Terve yritystoiminta vaatii useita oikeita päätöksiä matkan varrella. Voitollinen yritys omaa usein hyvät yhteistyökumppanit, yrityksen kokoon sopivat työkalut, sujuvat toimintatavat, laadukkaat tuotteet ja palvelut sekä paljon muuta.
Yllä olevan lisäksi tarvitaan realistiset näkemykset liiketoiminnan pyörittämisestä.
1. Ole optimistinen, mutta varaudu takaiskuihin
Vaikka sinulla olisi mielestäsi maailman parhaat asiakkaat, saattavat he elämässään kohdata muutoksia, jotka johtavat maksuvaikeuksiin. Kun laskutusprosessi ja saatavien seuranta ovat kunnossa, huomaat mahdolliset eräpäivän ylitykset ajoissa. Myös valmiiksi mietitty perintäkumppani voi olla jossain vaiheessa tärkeä apu.
2. Tee liiketoimintasuunnitelma ja päivitä sitä
Suurin osa yrityksistä aloittaa hyvin vaatimattomasti, jolloin liiketoimintasuunnitelmat ovat vain perustajien ajatuksissa. Jokaisella yrityksellä tulisi olla kirjallinen suunnitelma, jossa kuvataan strategiat ja toimenpiteet, jotka liittyvät esimerkiksi myyntiin, budjettiin, pääomakuluihin, kassavirtaan, kustannuksiin, tavoitteisiin ja suorituskyvyn seurantaan.
Suunnitelman avulla kokonaisuus on helpommin ymmärrettävissä, ja toiminta voidaan suunnata tavoitteiden saavuttamiseen. Kun alalla, asiakaskunnassa tai yrityksessä tapahtuu muutoksia, on suunnitelma hyvä päivittää.
3. Tue päätöksiä numeroilla
Liiketoiminnan kehittämiseksi voidaan joskus joutua ottamaan riskejä, mutta hyvin tehdyt kannattavuuslaskennat varmistavat, että riski ei ole niin suuri, että se pahimmillaan romuttaa koko liiketoiminnan.
4. Pidä kulut kurissa
Kun tulot ja menot on hallussa hyvän talousseurannan ansiosta, tiedät, missä mennään. Ajantasaiset ennusteet sekä reaaliaikainen seuranta pitävät huolen siitä, että omaat näkemyksen tulevasta, ja vältät ikävät yllätykset.
Huomaat nopeammin myös turhat kulut. Onko yritykselläsi toistuvia maksuja, esimerkiksi ohjelmistoista tai tarvikkeista, joita ei enää käytetä?
5. Pidä huoli omasta velanmaksusta
Priorisoi omien velkojesi maksut. Mikäli laskusi myöhästyy tai kaipaat lykkäystä, älä anna velkojen kasvaa, kunnes yrityssaneeraus on yksi relevanteista vaihtoehdoista.
Kommunikoi heti luotonantajille ja pidä keskusteluyhteys yllä. Lainojen ehdot kannattaa myös päivittää aika ajoin. Hyvän rahoituskumppanin kanssa voit saada yhdistettyä lainoja tai neuvoteltua aikaisempaa paremmat maksuehdot.
👉 Lue artikkelistamme, kuinka yritys voi lisätä positiivista kassavirtaa.
Artikkelin on julkaissut Oy Aurum Contactor Ltd:n tarjoama Perintä247 -palvelu, joka tarjoaa tukea ja asiantuntijuutta saatavien kotiuttamisessa mm. maksuhuomautusten sekä perintätoimeksiantojen keinoin. Palvelemme sinua 24/7. Kuulumme kotimaisen Moment Ventures -konsernin Yritys247-perheeseen, joka tarjoaa yrittäjien arkea helpottavia palveluita.