Laskun perintä asiakkaalta

Laskun perintä, mitä minun tulee tehdä?

Moni yrittäjä painii tälläkin hetkellä sen hankalan asian kanssa, että asiakas ei maksa laskua ja sen perintä olisi ajankohtaista. Asiakkaalle on tehty työ tai myyty tuote. Yrittäjän tilillä ei näy rahoja, vaikka eräpäivä on ohitettu jo hetki sitten. Yrittäjä saattaa pohtia omassa mielessään: ”Kehtaanko mainita asiakkaalle asiasta? Entä, jos hän suuttuu eikä enää tilaa palveluita minulta? Entä, jos hän nolostuu eikä suostu keskustelemaan kanssani?”. Samanaikaisesti nämä yrittäjän tililtä puuttuvat eurot ovat monelle yrittäjälle kriittisiä euroja. Esimerkiksi verottajaa ei alvien maksupäivänä juurikaan kiinnosta, jäikö asiakkaaltasi lasku maksamatta. Monesti yrittäjälle itselleen on kunnia-asia, että hän maksaa omat laskunsa ajoissa. Hän tunnollisesti suorittaa velvollisuutensa ja repii rahat kasaan vaikka väkisin. Nämä ovat varmastikin jokaiselle yrittäjälle tuttuja pohdintoja. Miten asiakasta voisi hienovaraisesti pyytää maksamaan laskunsa rikkomatta hyvää asiakassuhdetta. Ehkä aloittamalla ystävällisesti ”Laskusi on jo myöhässä ja minun tulee tehdä laskun perintä ellet maksa laskuasi heti”.

Myöhässä olevasta laskusta kannattaa mainita

Myöhässä oleva lasku kannattaa ottaa aktiivisesti puheeksi heti siitäkin syystä, että joskus laskut vain katoavat matkalla asiakkaan ”postilaatikkoon”. Vielä nykypäivän sähköisellä aikakaudella tämä laskujen katoaminen on mahdollista, vaikkakaan ei totta puhuen kovin todennäköinen tai todellinen vaihtoehto. Jokainen vähänkään pidempään toiminut yrittäjä taitaa tunnistaa myös sellaisia asiakkaita, joilla laskut katoavat ”joka kerta”. Joka tapauksessa asiasta kannattaa mainita, vaikka lähettämällä helppo ja vaivaton tekstiviesti: ”Hei, olethan saanut laskuni, jonka lähetin sinulle viime viikolla?”.

Aivan parastahan olisi, jos palvelua tuottaneena yrittäjänä soitat ja samalla kysyt, onko asiakas edelleen tyytyväinen siihen palveluun, mitä hänelle tuotit tai ehkäpä kysyt lisäpalvelun tarvetta. Tämän saman puhelun aikana voit luontevasti varmistaa sekä laskun perille päätymisen että laskun oikeellisuuden. Kun asiakas on sinulle todennut, että lasku on tullut asianmukaisesti perille ja on vielä aivan oikean sisältöinen euroiltaan ja muilta yksityiskohdilta, on tämän jälkeen melko epätodennäköistä, etteikö laskua maksettaisi ajoissa. Mahtavaa – lyhyen ja napakan puhelun lopputuloksena saat siis hyvän, välittävän sekä positiivisen asiakaskokemuksen asiakkaalle ja itsellesi varmistuksen, että lasku on saapunut perille oikeanlaisena!

Kokemukseni mukaan on hyvin todennäköistä, että tämän jälkeen myös rahat näkyvät asianmukaisesti tililläsi. Sinun ei myöskään tarvitse enempää miettiä, miten se laskun perintä tulisi nyt hoitaa. Pikku vinkkinä lisättäköön, että jatkossa voit tehdä näille asiakkaille, joilta ”lasku hukkuu kerta toisensa jälkeen”,  varmistussoiton ja tarvittaessa lähettää laskun uudelleen melko nopeasti alkuperäisen laskun lähettämisen jälkeen. Näin sinun ei tarvitse odottaa eräpäivään asti, kun vain haluat varmistaa, että lasku on saapunut perille. Uskoakseni tällä tavoin opetat myös asiakkaan oikeille tavoille laskun maksamisen suhteen – asiakas ei nimittäin ihan joka kerta ole välttämättä oikeassa!

Jos maksua ei siltikään ajoissa kuulu, miten laskun perintä tehdään?

Yrittäjänä sinun tulee ajatella asia siten, että olet asiakkaan kanssa sopinut palvelun tuottamisesta, sen sisällöstä ja samalla myös asiakkaalle kuuluvaan maksuvelvoitteeseen liittyvistä yksityiskohdista. Muista, että olette yhdessä sopineet, että sinä tuotat sovitun palvelun sovittuna ajankohtana ja asiakas maksaa siitä syntyvän laskun asianmukaisesti ja sovittuna ajankohtana. Nyt tässä yhteisesti hyväksytyssä ketjussa toinen osapuoli on hoitanut velvollisuutensa (sinä palveluntuottajana ja yrittäjänä), mutta toinen viitannut velvollisuuksille kintaalla (asiakas maksamattomalla laskullaan).

Sinun yrittäjänä tulee muistaa, että työlläsi on arvo, josta sinun tulee olla myös ylpeä. Teet työtä, jotta voit syödä ja elättää itsesi ja ehkäpä myös mahdollisen perheesi. Yksinkertaisesti väitän, että asiakas, joka jättää laskunsa sinulle maksamatta, ei arvosta sinua ja työtäsi. On siis vähintäänkin sinun oikeutesi ja oikeastaan myös sinun velvollisuutesi lähteä kysymään erääntyneen laskun perään. On hyvä huomioida, että perintätoimistot ovat ammattilaisia ja he tietävät myöhässä oleviin laskuihin liittyvät lakipykälät ja hoitavat maksumuistutukset ja perintätehtävät ammattitaitoisesti, luotettavasti ja asiakastasi sekä hänen tilannettaan kunnioittavasti.

Joskushan voi käydä myös niin, että maksuvaikeudet ovat kohdanneet asiakastasi, ja perintätoimisto pystyy neuvottelemaan sinulle ja asiakkaallesi yhteisesti sopivan maksusuunnitelman sekä huolehtia myös sen täytäntöönpanosta ja seurannasta asianmukaisesti. Perintätoimistossa myös vuorovaikutetaan asiakkaasi kanssa sinun puolestasi, joten voit hyvillä mielin luovuttaa tämän sinulle tärkeän, mutta ehkäpä hieman epämiellyttävän tehtävän perinnän ammattilaisille. He ovat olemassa nimenomaisesti sitä varten. Se ei ole noloa tai asiakasta riitauttavaa. Se on sinun oikeutesi, jotta tekemäsi työ saa sovitun arvonsa ja sinä sinulle kuuluvat eurot.

Miten laskun perintä tehdään?

Kun laskun eräpäivä on mennyt ohitse eikä maksua kuulu useampien päivien odottamisen jälkeen, on sinun syytä lähestyä perintätoimistoa ja pyytää laskun perintäapua perintätoimiston ammattilaisilta. Perintätoimisto tarvitsee laskusta yksityiskohdat. Tyypillisesti tämä on helpointa tehdä täyttämällä laskun tiedot verkkosivulla toimeksiantolomakkeelle. Lisäksi perintätoimisto haluaa varmistaa asiakkaasi yhteystiedot kuten kotiosoiteen, puhelinnumeron ja sähköpostiosoiteen perintäkontaktin ottamista varten. Myös mahdollinen henkilötunnus voi myöhemmässä perintäprosessin vaiheessa olla tarpeen.

Perintätoimisto voi lähettää kuluttaja-asiakkaalle 14 päivää sinun lähettämäsi laskun eräpäivän jälkeen niin kutsutun maksumuistutuksen. Yritysasiakkaalle aikajänne voi olla lyhyempikin, jos maksuehdoissa niin olette yhdessä asiakkaasi kanssa sopineet. Maksumuistutus tulee siis perintäyhtiön lähettämänä ja perintätoimisto lisää siihen kulloinkin voimassa olevan maksumuistutuskulun asiakkaalle maksettavaksi. Maksumuistutuksessa näkyy selkeästi sinun laskusi eli työsuoritteesi yksityiskohtaiset tiedot.

Toisin sanoen asiakkaallesi tulee selkeästi esiin mistä alkuperäisestä laskusta on kyse. Varsin tyypillisesti tämä perintätoimiston lähettämä maksumuistutus aktivoi asiakkaan maksamaan laskun ja perintää ei tarvitse jatkaa pidemmälle. Kun asiakas maksaa laskunsa perintätoimistolle, sinä saat omat rahasi perintätoimistolta nopeasti, yleensä jo seuraavana arkipäivänä tilillesi.

Maksumuistutuskaan ei tehonnut

Ellei asiakkaasi maksa vielä muistutuksenkaan jälkeen laskua, lähettää perintätoimisto kuluttaja-asiakkaalle 14 päivän jälkeen maksumuistutuksesta uuden kirjeen, joka on nimeltään maksuvaatimus. Tähän lisätään myös niin kutsuttu maksuvaatimuskulu asiakkaallesi maksettavaksi. Samoin perintätoimisto voi lähettää yritysasiakkaalle maksuvaatimuksen. Maksuvaatimus on tekstiltään jo nimensä mukaisesti vaativampi ja sen merkittävin ero maksumuistutukseen on se, että maksuvaatimuksen lähettämisen jälkeen voidaan tarvittaessa käynnistää niin sanotun vapaaehtoisen perinnän keinojen sijasta oikeudellinen perintä.

Oikeudellinen perintä tarkoittaakin jo selkeästi jämäkämpiä toimenpiteitä muun muassa siksi, että siitä voi sitten pahimmillaan seurata kuluttaja-asiakkaalle luottotietomerkintä tai yritykselle julkinen trattailmoitus ja protestilistalle päätyminen. Täytyy muistaa, että tähän on kuitenkin ajallisesti pitkä taival ja asiakkaasi on saanut lukuisia mahdollisuuksia suorittaa maksuvelvollisuutensa loppuun tai sopia sen sijasta aktiivinen maksusuunnitelma laskulle.

Perintäyhtiöt ovat myös yrittäneet tavoitella asiakasta puhelimitse mahdollisesti useampaankin kertaan ja nykypäivänä myös puhelimen lisäksi monikanavaisesti. On siis hyvä tiedostaa, että vahingossa et sinä millään keinoin yrittäjänä luottotietomerkintää asiakkaallesi saa aikaan, vaan se on aina pitkällisen, tarkkaan valvotun ja laissa säädetyn ammattimaisen perintäprosessin viimeisin vaihe. Lisäksi tietysti sinulla on aina mahdollisuus vaikuttaa perintäprosessin etenemiseen keskustelemalla perintätoimiston asiantuntijan kanssa.

Sopimusasiakkuus vai yksittäinen perintä

Jos sinulla on toistuvia perintätapauksia ja peritä useampia laskuja vuoden aikana, kannattaa sinun ryhtyä sopimusasiakkaaksi. Moni sähköinen laskutusohjelma mm. Netvisor kommunikoi järjestelmämme kanssa ja maksuvalvonta tapahtuu automaattisesti.

👉 Tutustu lisää sopimusasiakkuuteen.

Mitä laskun perintä maksaa?

Tämä on perintäyhtiökohtaista ja sinun tuleekin selvittää toimeksiantojen hinnasto sekä sopimus ennen toimeksiannon jättämistä.

Me Perintä247:ssä tarjoamme monipuolisesti perintäpalveluita. Voit katsoa hinnastomme täältä tai tee heti uusi toimeksianto.

Vastuullisin terveisin,
Perinnän asiakasneuvoja Tiina

Jaa artikkeli sosiaaliseen mediaan