Anni Toivakaisen urapolku on vienyt digitaalisen markkinoinnin osaajan Suomesta Espanjaan, mutta suomalaiset asiakkaat ovat pysyneet tiiviisti matkassa mukana. Yrittäminen Espanjassa on muuttanut Annin suhtautumista itse yrittäjyyteen, sillä vahvan mainostoimistouran Suomessa tehnyt markkinoinnin moniosaaja ei tunnistanut uransa alussa yrittäjän piirteitä itsessään. Sattumusten kautta saatu ensimmäinen freelancer-toimeksianto sai seurakseen kuitenkin lisää kyselyitä ja uusia asiakkuuksia. Nykyään kuluttajapalveluiden johtajana freelancer-sopimuksella toimiva yrittäjä ei koe tarvetta vaihtaa vapautta ja vastuuta omasta ajankäytöstä rajattuun arkirytmiin. Työt tehdään silloin kun pitääkin, mutta Aurinkorannikon valosta ja luonnosta nauttiminen koirien kanssa tai spontaanit lounastreffit voi nykyään aikatauluttaa mihin viikonpäivään tai kellonaikaan tahansa. Vastaavasti työt hoidetaan joskus viikonloppuisin, koska aikatauluista saa päättää itse.
Opintovapaa Espanjassa muutti Anni Toivakaisen uran suunnan
Vuonna 2013 SEK&Grey -mainostoimistossa työskentelevä Anni Toivakainen otti askeleen takaisin opintojen pariin lähtiessään suorittamaan ylempää AMK-tutkintoa töiden rinnalla. Digitaaliset projektit Suomen suurimpien brändien parissa työllistivät, mutta halu syventää strategiaosaamista sai valitsemaan suuntautumisvaihtoehdoksi liiketoimintaosaamisen ja yrittäjyyden.
– Siinä vaiheessa uraa ajattelin, että minusta ei ole koskaan yrittäjäksi. Kuvittelin, että se vaatii tiettyä luonnetta ja jopa kovuutta. Yrittäjät tuntuivat tekevän koko ajan ympäripyöreitä päiviä, joten koin, että raja työn ja vapaa-ajan välillä oli palkkatyössä paljon selkeämpi. Nämä ajatukset vallitsivat varmasti osaksi siitä syystä, että oma sosiaalinen piiri oli niin vahvasti palkkatöissä. Ei omassa lähipiirissä tainnut tuolloin olla yhtään yrittäjää, hymyilee Anni.
Opintojen loppuvaiheessa Anni anoi ja sai kolmen kuukauden opintovapaan, sillä lopputyön kirjoittaminen hektisen päivätyön ohella ei ollut mielekäs yhtälö. Valoa ja lämpöä rakastava Anni päätti kirjoittaa lopputyönsä Espanjassa. Opintovapaa pidentyi lopulta kolmesta kuukaudesta yhdeksäksi, jonka aikana lopputyökin tuli kirjoitettua valmiiksi. Näiden kuukausien aikana Anni huomasi kartoittavansa jatkuvasti eri mahdollisuuksia, joiden avulla Espanjaan voisi jäädä pidemmäksi aikaa.
– Se reissu oli kyllä täynnä hyvää tuuria. Etsin erilaisia työmahdollisuuksia, enkä siinä vaiheessa edes ajatellut yrittäjyyttä mahdollisuutena. Sainkin sitten markkinointipäällikön paikan kiinteistönsijoitusalan yrityksestä Marbellasta. Se työ loppui kuitenkin ihan yllättäen muutamien kuukausien jälkeen, ja mietin että mitäs nyt? Siinä vaiheessa yksi tuttavani oli juuri todennut, että kaipaisi kovasti markkinoinnin osaamista yritykseensä, mutta hänellä ei ole tarjota kokopäiväistä työtä. Ajattelin, että nyt minulla on aikaa tarjota apua. Ryhdyin tämän projektin takia yrittäjäksi vuonna 2015, kertoo Anni.
Yrittäminen Espanjassa – autónomolla alkuun
Suomalaista toiminimeä vastaava autónomo tuli hankittua parissa viikossa ja Anni aloitti osa-aikaisen työn luomukosmetiikan kansainvälisten markkinointitehtävien parissa.
– Täällä Espanjassa on ihan yleisesti tapana, että paikallinen gestoría eli asiointitoimisto hoitaa esimerkiksi autónomon perustamiseen liittyvät asiat ja verotukseen tai sosiaaliturvaan liittyvät velvollisuudet. Ulkopuolista apua käytetään helpommin, ja näillä hinnoilla maksaa mielellään, että joku hoitaa tämän puolestani, kertoo Anni.
Yrittäjyyden alkuun kannustetaan, sillä ensimmäisen vuoden ajan uusi yrittäjä maksaa kuukausittain vain 60 euron sosiaaliturvamaksun, joka oikeuttaa itsenäiseen ammatinharjoittamiseen. Summa kasvaa portaittain aina 283,30 euron kuukausimaksuun asti. Yrittäjän tulee kuitenkin maksaa sosiaaliturvamaksu aina, vaikka tuloja ei olisi.
Suomalaiset asiakkuudet löytyivät myös Espanjasta käsin
Ensimmäisenä vuotenaan yrittäjänä Anni teki ahkerasti uusasiakashankintaa. Hän oli myös Suomen kontakteihinsa yhteydessä, mutta sopivaa projektia ei sieltä tuntunut heti löytyvän. Anni kuitenkin lähestyi rohkeasti uusia asiakkuuksia, ja kartoitti keskustelupalstoilta löytyviä työtarjouksia. Yksi sellainen löytyi aikanaan Pingstate-keskustelupalstalta.
– Pingstate oli siihen aikaan visuaalisen alan foorumi, jossa digitaalisen markkinoinnin tekijät, koodarit ja muut osaajat vaihtoivat ajatuksiaan. Siellä haettiin sekä tarjottiin töitä, ja sitä kautta löysinkin kontaktin, jonka kanssa olen Suomen valtiolle tehnyt erilaisia toimeksiantoja neljän vuoden ajan. Facebookista löytyi taas asiakkuus, joka etsi sosiaalisen median asiantuntijaa, ja heidän kauttaan on tullut aikanaan useampi projekti. Pitää olla itse aktiivinen, kaivaa tietoja, kontaktoida. Alussa se työ on tehtävä. Sitten kun sitä työtä pääsee tekemään ja tekee hommat hyvin, on se poikinut aina lisää, kertoo Anni alkuajoistaan yrittäjänä.
– Minua varmasti auttoi myös pitkä kokemus alalta. Pohja omalle digitaalisen markkinoinnin osaamiselle on rakennettu isojen brändien parissa, kuten Finnair, Hartwall ja Paulig. Sen lisäksi olen saanut tehdä töitä huippuammattilaisten kanssa ja oppia heiltä. Vaikka projekti ei olisi samanlainen kuin aikaisemmat missä olen ollut mukana, siitä omasta osaamisesta pystyy hyvin jalostamaan nykyään kaikenlaiseen tekemiseen. Asiakkaaseen tekee myös aina vaikutuksen, jos tuot projektiin vähän enemmän kuin pyydettiin. Ja sen, että teet oikeasti valintoja asiakkaan kannalta ja katsot asioita loppuasiakkaan silmillä, pohdiskelee Anni.
Verkostoituminen toi uusia toimeksiantoja
Aurinkorannikolla asustava Anni kertoo alueen suomalaisyhteisössä olevan muutamia satoja yrittäjiä. Suomalaisten asiakkuuksien parissa työskentelevä yrittäjä kertoo verkostoitumisen olevan olennainen osa yrittäjyyttä Espanjassakin.
– Pidän verkostoitumista todella tärkeänä. Yksikään työ ei ole tipahtanut taivaasta, sillä kaikki toimeksiannot ovat aina tulleet jonkun linkin kautta, varsinkin silloin alussa. Täällä Espanjassa olen käynyt välillä coworking-tilassa tekemässä töissä, jotta tapaan uusia ihmisiä, Suomesta ja muista maista. Käyntikortteja olen vaihtanut paljon ja käynyt puhumassa eri tilaisuuksissa, jos on pyydetty. Täällä on paljon pienyrittäjiä, joiden markkinointibudjetti ei ole suuri, mutta esimerkiksi nykyinen työni kuluttajapalveluiden johtajana on lähtenyt pienestä yhteistyöprojektista, jonka jälkeen tehtiin seuraavia. Jossakin vaiheessa asiakas päätyi puheisiin kanssani tästä nykyisestä toimenkuvasta, ja palkkasi minut freelancer-sopimuksella huolehtimaan heidän kuluttajapalveluiden kokonaisuudesta täysipäiväisesti, valaisee Anni polkuaan nykyiseen tehtäväänsä.
Yrittäjyys on vienyt mennessään
– Vaikka en alkuun tunnistanut yrittäjyyttä itsessäni, pidän nykyään siitä, että olen oman aikanani hallitsija. Täällä minulla ei ole sellaista Suomessa vallinnutta painetta, että pitää suorittaa ja aikatauluttaa jatkuvasti kaikkea. Ei pidä. Jos haluan tehdä jotain muuta kuin töitä, se on aivan mahdollista, kunhan sovitut työt tulee hoidettua. Joskus saatan tehdä mieluummin viikonloppuna töitä ja viikolla sitten muuta. Saan itse määrittää milloin työni teen. Siinä oli aluksi kyllä opettelemista, kertoo Anni. Rauhalliset aamut ovat yrittäjälle tärkeitä ja hän pyrkii heräämään kaksi tuntia ennen töiden alkamista.
– Jos aamun aloittaa kiireellä, tuntuu, että koko päivän on kiire. Haluan aloittaa aamut rauhallisesti. Syön puuroa, käyn koirien kanssa lenkillä ja leikin niiden kanssa. Saatan katsoa Facebookin lisäksi jopa pari työmeiliä, nauraa Anni. Hyvin organisoitu tekeminen töiden parissa näkyy muun muassa viikkokohtaisina työlistoina, ja siinä, että kun töitä tehdään, niitä tehdään ajatuksella.
Elämässä on oltava muutakin sisältöä kuin työ
Vapaa-ajalla tärkeää sisältöä elämään tuovat Annin kolme koiraa, joiden kanssa harrastetaan aktiivisesti. Kahden aikuisen koiran, Bolon ja Maissin, seuraksi saatiin puoli vuotta sitten koiranpentu, kutsumanimeltään Kookos.
– Elämässä on hyvä olla jotain muutakin kuin se työ. Minulla se on koiramaailma, vaikka näyttelyt ovatkin nyt olleet tauolla. Koirien kanssa eläminen ja peuhaaminen rytmittää jokaista päivää. Täällä näen ikkunasta palmuja, ja edelleen kuuden vuoden jälkeen tämä ilmasto sekä ympäristö on mulle sellainen, että kun sen läppärin sulkee, ne työt jää kyllä siihen, kuvailee Anni siirtymistään töistä vapaalle. Yrittäminen Espanjassa on tuonut urapolkuun uuden suunnan, joten muutto takaisin Suomeen on ajatuksena tällä hetkellä kaukainen.
– Tämä elämäntapa pitää minut vielä täällä. Ihmisillä on jotenkin enemmän aikaa, asioita voi tehdä spontaanisti. Se on yhtä tärkeää kuin tämä lämmin ilmasto. Sen lisäksi mulla on ihana sopimus, joka antaa mun tehdä yrittäjänä täysipäiväisesti töitä. Sopimuksen rinnalla teen vielä satunnaisesti muutamia pitkäikäisiä asiakkuuksiani. Juuri nyt on sellainen tunne, että on onnistunut, kun voi itse valita asiakkaansa, ja valita niin sanotusti kermat päältä, toteaa Anni kiitollisena.
Annin elämää Espanjassa voit seurata myös blogissa.
Artikkelin on julkaissut Oy Aurum Contactor Ltd:n tarjoama perintä247 -palvelu, joka tarjoaa tukea ja asiantuntijuutta saatavien kotiuttamisessa mm. maksuhuomautusten sekä perintätoimeksiantojen keinoin. Palvelemme sinua 24/7. Kuulumme kotimaisen Moment Ventures -konsernin yritys247-perheeseen, joka tarjoaa yrittäjien arkea helpottavia palveluita, kuten PK-yrityssektorille rahoituspalveluja tarjoava yrityslaina247 .