hellapoliisi

Hellapoliisi Oy – rakkaus ruoanlaittoon vei keittiöstä digimaailmaan

Kati Jaakonen tiesi jo 12-vuotiaana haluavansa kokiksi, vaikka ei tuntenut ravintola-alalta ketään. Heti yläasteen jälkeen ravintolakouluun hakeutunut Jaakonen on tehnyt koko uransa ruoan parissa, mutta keittiöstä tie on sittemmin vienyt vahvasti myös verkkoon. Hellapoliisi-blogista alkujaan tunnetuksi tullut yrittäjä on vuosien varrella onnistunut näyttämään rakkautensa ruoanlaittoon niin resepteissä, ruoka- ja tuotekuvauksissa, live-tapahtumissa kuin virtuaalikokkailun parissakin. Hellapoliisi Oy:n Jaakonen pysähtyi hetkeksi miettimään urataipalettaan, ja kertoo nyt artikkelissamme mitä liiketoiminnan kasvattaminen on vaatinut sekä miten viime vuoden haasteista päästiin jatkamaan eteenpäin.

Matka ruokabloggaajasta yrittäjäksi

Hellapoliisi Kati Jaakonen valmistui kokiksi jo nuorella iällä, sillä hän haki päättäväisesti ravintolakouluun heti yläasteelta päästyään. Valmistumisen jälkeen Jaakonen työskenteli alkuun lähinnä vanhusten ja lasten parissa suurehkoissa omavalmistuskeittiöissä. Myös perhe kasvoi vuosien aikana, ja neljännen lapsen jälkeen Jaakonen alkoikin pohtia, miten parhaiten hyödyntäisi aikansa ollessaan kotona lasten kanssa.

– Päätin perustaa blogin, jotta voisin sitten työnantajalle näyttää etten ole ihan laakereillani makaillut, naurahtaa Jaakonen. – Vuonna 2005 bloggaus ei ollut vielä niin suosittua, joten se oli ensimmäisiä ruokablogeja Suomessa. Aloitin laittamalla ihan perheemme ruokareseptejä ja kuvia nettiin, mutta jo muutamaa vuotta myöhemmin blogi muutettiin ruokasivustoksi omalle domainille, jatkaa yrittäjä. Kuluttajille suunnatulla Hellapoliisi.fi -sivustolla on edelleen vahva jalansija suomalaisten ruoanlaittajien sydämessä, ja se on kasvanut monipuoliseksi ruokasivustoksi, jolla vierailee noin 400 000 uniikkia kävijää kuukausittain.

– Nykyään mieheni ja minun päätyö on kuvata ruokaa erilaisille kotimaisille ja monikansallisille yrityksille. Otamme ruokakuvia ja laadimme reseptejä, toteutamme sekä tuotepakkaus-, että fiiliskuvia. Media-alalla toiminut mieheni on mukana yrityksessä täysipäiväisesti, ja hän hoitaa meillä omaan tonttiinsa kuuluvia toteutuksia. Hän kuvaa muun muassa videot, stillit sekä tekee taittotyöt ja hoitaa erilaiset tekniset toteutukset. Ensimmäisen kirjan julkaisimme vuonna 2010 ja nyt olemme tehneet, laajennetut painokset mukaan lukien, yhteensä 71 keittokirjaa. Muutaman vuoden meillä oli ohessa myös sisustusliike, mutta luovuimme siitä ajanpuutteen vuoksi, listaa Jaakonen Hellapoliisi-brändin alla tarjottavia palveluita.

Korona vei tapahtumat – ruokapuolen asiakkuudet kehittyivät

Mukaan palveluvalikoimaan otettiin kasvuvaiheessa myös juhla- ja kokoustilojen vuokraaminen. Yrityksen kauniiksi laitetut tilat Itä-Pakilassa päätettiin hyödyntää muun muassa yrityksille suunnatuissa kokkailutilaisuuksissa sekä kokkailun ympärille suunnitelluissa lasten syntymäpäiväjuhlissa. Lisäksi Jaakosta ovat työllistäneet erilaiset ruokaan liittyvät projektit sekä elintarvikealan yritysten edustaminen messutapahtumissa ja näytöskeittiöissä. Tapahtumien osuus kuitenkin tyrehtyi yllätyksellisesti viime vuonna koronarajoitusten myötä.

– Ensimmäinen ajatukseni oli kauhu, mietin kuinka ihmeessä tästä selvitään? Kyse oli isosta rahallisesta menetyksestä, sillä kaikki varatut juhlat ja kokkailutilaisuudet peruttiin. Toki yritystoiminnassa on ollut aina omat haasteensa, joten en painanut jarrua ja jähmettynyt, vaan ryhdyin välittömiin toimenpiteisiin. Ensin myin koko verkkokauppamme varaston lähinnä Instagramin välityksellä, ihan muutamassa päivässä, kertoo Jaakonen ensireaktioistaan.

– Samana päivänä kun hallitus kertoi ensimmäisistä mittavista rajoituksista, puhuin yöllä Espanjassa olevan ystäväni kanssa. Hän ehdotti, että voisimme toteuttaa virtuaalikokkailukursseja, ja osasi jo nimetä sopivan henkilön kehittämään palvelua kanssamme. Heti seuraavana aamuna me olimme videopalaverissa kyseisen henkilön kanssa. Polkaisimme hankkeen käyntiin heti, ja saimme siihen rahoituksen Business Finlandilta. Projekti kesti 10 kuukautta, ja sen virallinen raportoitava osuus päättyi viime joulukuun lopussa. Uusi palvelu on kantanut heti hedelmää, ja olemme pitäneet lapsille sekä yriysasiakkaille virtuaalikokkailutilaisuuksia, iloitsee Hellapoliisi-yrittäjä uudesta palvelustaan.

Ruokapuolen asiakkuudet pysyivät yrittäjän onneksi kuitenkin aktiivisena, ja korona toi mukanaan näistä asiakkuuksista jopa enemmän töitä. Jaakonen kokee, että aluksi yrityksillä oli olosuhteista johtuen enemmän aikaa keskittyä pakkausuudistuksiin, mikä johti kyseisten toimeksiantojen yllättäväänkin kasvuun.

15 vuotta Hellapoliisina on tuonut tekemiseen varmuutta

Viime vuoden uudistuksiin lähdettiin liikkeelle nollasta, mutta kokemus kokkailutilaisuuksien järjestämisestä auttoi tilaisuuksien viemisessä verkkoon. Yrittäjäpariskunta tiedosti, että kokonaisuuden kehittäminen tulisi vaatimaan ison määrän työtunteja, mutta niin oli vaatinut koko yritystoiminta alusta asti. He tunsivat olevansa valmiita urakkaan, ja tunnistivat myös mahdollisuuden laajentaa kohderyhmäänsä, sillä virtuaalikursseille on matalampi kynnys osallistua muualtakin Suomesta tai jopa ulkomailta.

– Olen järjestänyt niin paljon kokkailutilaisuuksia, ettei niiden järjestäminen virtuaalisestikaan tuntunut mahdottomalta. Käytännön ihmisenä ja paljon ruokakuvauksia tehneenä, turhaa sähläämistä ei ole, kun kaikki muu ympärillä on tuttua. Olemme vuosien saatossa myös kuvanneet paljon videoita, joten kameralle puhuminen tuntuu luonnolliselta. Hankalampaa olisi ollut, jos kaikki muu olisi ollut ihan uutta, taustoittaa Jaakonen ajatuksiaan uuden projektin kynnyksellä.

– Haimme ja saimme yleisesti paljon kohua herättäneen Business Finlandin rahoituksen, ensimmäisen muuten ikinä. En ole aikanaan saanut edes starttirahaa, vaikka perustin yrityksen neljän lapsen yksinhuoltajana. Olemme tehneet töitä tämän kaiken eteen 10 kuukautta ja se on vaatinut valtavasti työtunteja. Viimeksi olemme olleet lomalla vuosi sitten, toteaa Jaakonen.

Hellapoliisi panostaa virtuaalikeittön lisäksi verkkokauppaan

– Toki uuden luominen on aina markkinoinnillisestikin haasteellista. Kun polkaisimme projektin käyntiin, huomasimme, että muutkin kokit ovat lähteneet tarjoamaan samantyyppistä palvelua. Meillä on kuitenkin tähän tarkoitukseen ihan oma virtuaalikeittiö ja verkkokauppa, josta asiakkaat voivat ostaa kursseja, ja ne maksettuaan, he saavat listauksen tarvittavasti raaka-aineista sekä välineistä. Myymme myös erikseen kuvattuja kursseja omatoimioppilaille. Jatkossa pidämme myös tämän palvelun valikoimassamme ja kehitämme palvelua tarpeen sekä kysynnän mukaan, kertoo Jaakonen virtuaalikeittiöön liittyvistä palveluista.

Kati Jaakonen kertoo, että 15 vuotta Hellapoliisina on tuonut omaan tekemiseen varmuutta. Yrittäjä tunnistaa entistä paremmin, missä on hyvä, ja mitkä osa-alueet eivät alalla ole häntä varten. Enää ei tarvitse hötkyillä, vaan keskittyä tekemiseen.

Alan osaajan katse on kohti tulevaa

Jaakonen on työskennellyt yrittäjänä ruoan parissa jo niin pitkään, että on kokenut markkinoinnin siirtymisen printtimediasta verkkoon. Hän tuntee muutoksen olevan kuitenkin vasta alussa ja kertoo tiedostavansa, että markkinointi sosiaalisessa mediassa on vielä turhan monelle yrittäjälle vierasta. Hellapoliisin mukaan ala tulee kehittymään vielä paljon. Yrittäjänä menestyy tekijä, joka uskaltaa antaa itsestään. Kiiltokuvamaailma on Jaakosen mukaan nähty, mutta sosiaalisessa mediassa on oltava, ja sitä pitää tehdä omannäköisesti.

– Itse toivon tulevaisuudelta terveyden kestävän, ja että saan jatkossa nauttia hektisen työarjen lisäksi mökistä, jonka hankimme koronakesänä. Se on ollut meille sellainen ilon aihe, ettemme osanneet kuvitellakaan, listaa Jaakonen tulevaisuuden toiveitaan.Yrittäjyyden alkutaipaleella yksinhuoltajana koetuista rankoista hetkistä sekä niihin kuuluvista 18-20 tunnin työpäivistä on tultu pitkälle eteenpäin. Palveluvalikoima on kasvanut, ja oman miehen kanssa osaamisalueet täydentävät toisiaan. Mukavaa arkea ja kivoja työprojekteja arvostava Jaakonen antaa pyydettäessä myös yhden neuvon yrittäjille, jotka ovat palveluineen tai tuotteineen uuden edessä.

– Sanon aina, että jos uskot tuotteeseen, seiso sen takana. Ole valmis luopumaan hetkeksi kaikesta muusta, ja pidä fokus siinä mitä teet. Älä vilkuile sivuille, älä kurki taakse, vaan pidä katse tulevassa. Kaikki menee, kuten on tarkoitettu, opastaa Jaakonen luottavaisesti.

Artikkelin on julkaissut Oy Aurum Contactor Ltd:n tarjoama perintä247 -palvelu, joka tarjoaa tukea ja asiantuntijuutta saatavien kotiuttamisessa mm. maksuhuomautusten sekä perintätoimeksiantojen keinoin. Palvelemme sinua 24/7. Kuulumme kotimaisen Moment Ventures -konsernin yritys247-perheeseen, joka tarjoaa yrittäjien arkea helpottavia palveluita, kuten PK-yrityssektorille rahoituspalveluja tarjoava yrityslaina247 .

Jaa artikkeli sosiaaliseen mediaan